maanantai 8. helmikuuta 2016

Kastrointi ja sterilointi - mutta entä niihin liittyvät haittavaikutukset?

Uusimpien tutkimustuloksien mukaan eläinlääkärien tulisi huomioida paremmin, missä iässä he kastroivat tai steriloivat koiran suojellakseen koiran terveyttä. Tutkimusten perusteella steriloiduilla ja kastroiduilla koirilla on lisääntynyt riski sairastua hemangiosarkoomaan, lymfoomaan, mastsolukasvaimiin, ristisiderepeämään, lonkkaniveldysplasiaan ja kyynärnivelen dysplasiaan. Tutkimukset on tehty viimeisen vuosikymmenen aikana, ja ne ovat todistaneet, että koiran kastroinnilla/steriloinnilla on useita koiran terveyteen liittyviä haittavaikutuksia.

Lonkkaniveldysplasia, kyynärnivelen dysplasia sekä ristisiderepeämät ovat suurin huoli kastroiduilla ja steriloiduilla koirilla. Gonadihormoneilla, nartulla estrogeeni ja uroksella testosteroni, on niin merkittävä rooli epifyysilevyjen (= kasvulevyjen) sulkeutumisessa, että ei pitäisi olla yllättävää se, että eliminoimalla uroksilta testosteronin tuotannon ja nartuilta estrogeenin tuotannon, voi johtaa merkittävään riskin kasvuun moniin luuston ja sidekudoksen sairauksiin. Myös syöpien, kuten lymfooman, mastsolukasvainten, osteosarkooman, hemangiosarkooman sekä maitorauhaskasvainten riskiä on tutkittu.


Tutkimustulokset osoittivat merkittävän lisääntyneen riskin sairastua etenkin luuston sairauksiin kastroiduilla ja steriloiduilla koirilla. Riski lonkkaniveldysplasiaan oli merkittävin molemmilla sukupuolilla ja kyynärnivelen dysplasiaan uroksilla. Merkittäviä eroja oli myös, mikäli koira oli kastroitu tai steriloitu ennen yhden vuoden ikää tai vasta sen jälkeen. Kun yhdistetään riski lonkkaniveldysplasiaan, kyynärnivelen dysplasiaan ja ristisiderepeämään huomattiin, että kastroiduilla uroksilla oli 25% ja steriloiduilla nartuilla 20% suurempi riski saada jokin näistä sairauksista. Steriloimattomilla ja kastroimattomilla koirilla taas riski näihin sairauksiin on keskiarvoltaan noin 5-6%.



Luuston ja nivelsiteiden sairaudet


Lonkkaniveldysplasia = lonkkanivelen kehityshäiriö, jossa lonkkamalja ja reisiluun pää eivät sovi täydellisesti yhteen.


Riski lonkkaniveldysplasiaan kasvaa merkittävästi ja sairaus esiintyy yhä nuoremmalla koiralla, mitä aikaisemmin koira on kastroitu verrattuna ryhmään, jossa kastrointi oli tehty myöhemmin tai ei ollenkaan. Tämä johtuu siitä, että kastrointi/sterilointi häiritsee koiran normaalia fysologista kehitystä, koska testosteroni ja estrogeeni on siinä merkittävässä roolissa. Sterilointi ja kastrointi lisää lonkkaniveldysplasian kehittymisen riskiä 17 prosentilla.




Ristisiderepeämä: Kastrointi/sterilointi ennen sukukypsyyttä lisää merkittävästi koiran riskiä saada ristisiderepeämä. Kastrointi ja sterilointi lisää kolminkertaisesti riskiä sääriluun liiallisen kulman kehittymiselle, mikä onkin tunnettu riski ristisiderepeämän kehittymiselle. Steriloiduilla nartuilla ja kastroiduilla uroksilla esiintyy 2-3 kertaa todennäköuisemmin ristisiderepeämä kuin steriloimattomilla/kastroimattomilla koirilla.




Syövät:


Osteosarkooma = pahanlaatuinen luustossa syntyvä kasvain, joka usein tekee etäpesäkkeitä keuhkoihin.


Osteosarkooman riski lisääntyi kaksinkertaiseksi steriloiduilla ja kastroiduilla koirilla. Kun koira on kastroitu/steriloitu ennen yhden vuoden ikää, osteosarkooman riski lisääntyy 3-4 kertaiseksi.



Hemangiosarkooma = aggressiivinen verisuonten kasvain.


Hemangiosarkoomaa esiintyy eniten steriloiduilla nartuilla. Riski sydämen hemangiosarkoomaan lisääntyy nelinkertaiseksi steriloiduilla nartuilla kuin steriloimattomilla nartuilla. Riski pernan hemangiosarkoomaan lisääntyy kaksinkertaisesti steriloiduilla nartuilla. Uroksilla ei ole merkittävää eroa kastroimattomien ja kastroitujen välillä. Hemangiosarkooman esiintyvyys nartuilla on suurempi kuin uroksilla.



Lymfooma = imusolmuke syöpä


Steriloimattomilla nartuilla on pienempi riski sairastua lymfoomaan kuin steriloiduilla nartuilla, kastroiduilla uroksilla tai kastroimattomilla uroksilla. Lymfooman riski lisääntyy etenkin, jos koira kastroidaan/steriloidaan ennen yhden vuoden ikää. Nuorena kastroiduilla uroksilla on kolminkertainen riski sairastua lymfoomaan.



Eturauhasen kasvain:

Eturauhasen kasvainta esiintyy kastroiduilla uroksilla neljä kertaa useammin kuin kastroimattomilla uroksilla.




Mastsolukasvain = Mastsolukasvain on koirien yleisin ihokasvain ja toiseksi yleisin koirilla tavattavista pahanlaatuisista kasvaimista.


Mastsolukasvainta esiintyy merkittävästi enemmän steriloiduilla nartuilla; keskiarvo on neljä kertaa useammin. Riski sairastua on kaksinkertainen aikaisin steriloiduilla nartuilla ja kuusinkertainen myöhään steriloiduilla nartuilla (noin kahdeksan vuoden iässä). Mastsolukasvainten esiintyvyys on suurempi nartuilla kuin uroksia. 
 



Tässä tekstissä vain mainittuna sterilointiin ja kastrointiin liittyviä haittavaikutuksia, sillä niistä ei juuri missään puhuta. Toki streilointiin ja kastrointiin liittyy paljon hyötyvaikutuksiakin, joista löytyy parhaiten tietoa googlettamalla. :) mm. Narttu koirien iso riski saada kohtutulehdus!!! Sekä piilokiveskasvain, narttujen mammatuumorin riskit!!!


Tutkimustuloksia on myös vielä vasta vähän ja ne on tehty muutamalla rodusta,  joten täysin luotettavaa tieto ei ole muiden rotujen kohdalla. Tutkimuksia on kuitenkin tulossa lisää.

Tutkitut rodut ovat kultainennoutaja ja labradorinnoutaja. 

Tekstiä muokattu 10.2. kysyttyä lisätietoja kasvainten luennoitsijalta.

Tutkimustuloksista vielä sen verran, että näissä tutkimuksissa ei kerrota kyseisten syöpien yleisyyttä normaalisti, ainoastaan kuinka paljon riskit prosentuaalisesti kasvavat.

Lähteet:
1) http://www.akcchf.org/research/research-portfolio/1488.html
2) http://www.akcchf.org/news-events/news/health-implications-in-early.html?referrer=
3) http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0055937

Konsta ja mittelspitzien agilitymestaruus

Janakkalassa kilpailimme mittelspizien SM-2015 27.8.2015. Nämä olivat Konstan ensimmäiset agilitykilpailut ja hienosti toiselle sijalle. Konsta sai vuoden agilitylupaus palkinnon!